Mieli keinulaudalla

Sinulla on muotisairaus, minulle on sanottu. Haluat kuulua joukkoon, jossa ovat Winston Churchill, Aleksis Kivi, Jean Sibelius, Catherine Zeta-Jones. Britney Spears ja Cheek.

Tekisin mitä tahansa, jotten kuuluisi. Kaksisuuntainen mielialahäiriö paiskoo uhriaan miten tahtoo. Se tappaa. Mutta se tappaa oman käden kautta. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on yksi kymmenestä maailman vaarallisimmasta sairaudesta.

Istun keinulaudalla. Pompahtaessani ylös elämä on ihanaa. Pystyn mihin tahansa. Kaikki, mitä teen on tärkeää ja kaunista. Voin saada aikaan suuria, enkä jouda nukkumaan. Koko maailman ihmiset ovat ystäviäni. Olen seuran keskipiste, puheeni pulppuaa notkeasti monesta pienestä purosta. Voin ostaa loistoauton ja maailmanympärimatkan. Saatan kylläkin unohtaa lähteä sille.

Keinulauta tärähtää alas ja selkään sattuu. Leikkipuiston hiekka pölähtää kirvelemään silmiin. En enää näe selvästi. Haparoin maata. Ystävien ääntä ei enää kuulu. En löydä sanoja pyytääkseni opastusta. Koti on kaukana, enkä jaksa kävellä. Mutta minulla ei ole varaa maksaa taksia.

Minun masennukselleni, sille hirveydelle ei ole täsmällistä sanaa. Churchill kutsui omaansa mustaksi koiraksi. Minulle se saattaisi olla susi. Se kiertelee taloa iltaisin ja vainuaa verta. Se pureskelee lasten hiekkaleluja ja murisee. Ja jonakin aamuna susi yllättää: se käy kurkkuuni kotiportailla.

Silloin erakoidun makuuhuoneeseen. En nouse kuin tarpeilleni. Suihkuun meneminen on ylivoimaista, hiukset takertuvat päänahkaan rasvaisina suortuvina. Sänky on täynnä keksinmuruja, pöydässä syöminen on ylipääsemätöntä. Aamut, päivät, illat ja yöt ovat sotkuista, ahdistavaa unen ja valveen vyyhteä.

Ystävät ja työtoverit soittelevat ja kyselevät, mikä on. En vastaa, koska puhelin on miehellä. Hän on ottanut sen pois, jottei sana kiirisi perheen ulkopuolelle. Jos minulla olisi syöpä tai munuaissairaus, saisin puhua puhelimessa ja minua säälittäisiin. Oven takana olisi jono avuliaita herkkukorit sylissään. Psyykkisesti sairas jätetään niin sanotusti rauhaan. Vaihtoehtoisesti saa kehotuksen ottaa itseään niskasta kiinni tai keksiä joku kiva harrastus. Se tuntuu siltä, kuin poskelle lyötäisiin märkä rätti.

Sitten on jäljellä vain musta aukko, jonka vetovoima on suuri. En oikeastaan tahdo kuolla, mutten jaksa elää.

Se, mitä vakavasti masentunut ihminen kokee, ei ole mitenkään verrannollista alakuloisuuteen, jota kaikki joskus kokevat. En halua kenenkään teistä joutuvan mustan aukon laidalle. En halua suden kiertelevän kotianne. En halua teidän kuuluvan kyseenalaiseen kuuluisuuksien kerhoon.

Psyykkisesti sairaana olisin onnellinen, jos olisitte hiljaa, kun hetki on vaikea. Ette esittäisi reippaita parannustoimenpiteitä. Kertoisitte, kun vauhti alkaa kiihtyä. Hyväksyisitte lääkityksen kauhistelematta. Lääkkeet pelastavat henkiä. En ikinä enää uskaltaisi olla ottamatta mielialaa tasaavia lääkkeitäni, jotka ovat seuranani elämäni loppuun. Ymmärtäisitte, että kyse on aivokemiaa häiritsevästä sairaudesta, jota en ole itselleni ehdoin tahdoin hankkinut.

Olisin onnellinen, jos näkisitte minut Päivinä, ette diagnoosina. Minä siellä olen, minä minuudessani, tasapainoilemassa taivaan ja helvetin välillä.

 

Romaanini Keinulaudalla ( yllä näkyvä teksti ei ole kirjasta) on lainattavissa kirjastoissa ja tilattavissa sekä ostettavissa www.kustantamosets.fi.

2 thoughts on “Mieli keinulaudalla”

  1. Miksi ihmeessä mies ottaa puhelimen? Kuunteleva ystävä voisi auttaa. Eri asia sitten jos ei itse jaksa puhua.

    1. Hei Maaria!
      Tarkoitus on varmaankin ollut kahdenlainen: kaikkien häiriötekijöiden poistaminen – ja valitettavasti myös pelko sairauden julki tulemisesta. Häpeäleima istuu vieläkin tiukassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *