Yhden naisen naistenlehti
You Are Reading
Kosmetiikan juurilla
0
Hyvinvointi

Kosmetiikan juurilla

Kalenterin, äitini ja viranomaistietojen mukaan olen 52-vuotias. Nyppäisen kädenselkämystä tai yritän nostaa silmäluomea – iho ei palaudu enää. Kasvojen väri on samea. Kenkuttaa, vaikkei tarvitsisi. En halua olla enää nuori, siihen ahdistukseen ja kiireeseen en halua palata. Enkä halua alistua myöskään nuoruuden ihannointiin. Mutta olisi mukava näyttää virkeältä ja raikkaalta. Värimeikit eivät enää ole ratkaisu. Mitä enemmän töhrään, sen oudommalta näytän. On pakko työstää pintaa syvemmältä.

Kuva: Jumalatarolo/Heidi Niemi

Kävin viimeksi Kreikassa kolme vuotta sitten, kokeilin muutamaa mielenkiintoista purnukkaa pikkuisessa apteekissa ja täytin käsilaukun minulle uuden valmistajan, Korresin tuotteilla. Mukaan ei mahtunut paljon, joten ne eivät riittäneet kovin pitkäksi aikaa, mutta jättivät muistijäljen hellävaraisuudellaan.

Kirjoitan tätä nyt Adrianmeren toisella puolen, Italian Toscanassa, viiniköynnösten, oliivipuiden ja Välimeren mustamäntyjen ympäröimänä. Tällä kertaa on matkalaukku täynnä purkkeja ja purnukoita. Tuntuu merkilliseltä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan kosmetiikasta ja kokeilen kokonaista, yhtenäistä ihonhoitosarjaa. Tähän asti olen lätkinyt kasvoihini mitä sattuu. Vartaloa, jalkoja ja käsiä olen hoitanut tarkemmin, sillä kärsin aika ajoin pahasta atopiasta. Iho kuivuu, kutiaa ja halkeilee, ja silloin on turvauduttava lähinnä lääkärin rohtoihin.

Myös Korresin tarina alkaa rohdoista, ja merkki on ollutkin ja on yhä edelleen Kreikassa nimenomaan apteekkimerkki.

Yrityksen perustaja Giorgos Korres opiskeli farmakologiaa Ateenan yliopistossa 1980-luvulla ja teki töitä opiskeluaikanaan Kreikan vanhimmassa homeopaattisessa apteekissa. Giorgios perusti laboratorion, jossa kehiteltiin homeopaattisia tuotteita päämääränä valmistaa luonnollisia keinoja ihonhoitoon, ja siitä syntyi Korres vuonna 1996. Kehittämistyöhön tulivat sittemmin mukaan muun muassa Kreikan kansallinen tutkimussäätiö ja Ateenan yliopisto. Tavoitteena oli ja on välttää synteettisten raaka-aineiden, kuten mineraaliöljyjen ja silikonien käyttöä. Valmisteet pohjautuvat kreikkalaisiin yrtteihin, ja tämä taas on johtanut yhteistyöverkostoon paikallisten yhteisöjen, maanviljelysyhdistysten ja yksittäisten luomuviljelijöiden kanssa.

Kosmetiikassa käytettävät yrtit voivat olla perinnöltään lääkinnällisiä, kuten kehäkukka tai auringonhattu. Korresin usein käyttämät yrtit ovat välimerelliset timjami, salvia, laakeripuu ja oliivi. Myös luonnollisia aktiivisia ainesosia voi hyödyntää, vaikkapa jalokastanjaa, joka on mainio antioksidantti. Oma lukunsa ovat ruoka-aineet, joita voi käyttää kosmetiikassa, kuten traditionaalinen jogurtti. Jos muuten otat liikaa aurinkoa ja iho palaa, aivan tuore, paksu kreikkalainen jogurtti on todellakin siihen paras lääke.

Kuva: Jumalatarolo/Heidi Niemi

Korres on tehnyt metsäretken, ja löytänyt uudenlaista tietoa. Poimin matkalaukusta uuden Black Pine -sarjan, joka sisältää mustamäntyuutetta. Sarja on kehitetty nimenomaan vanhenevalle iholle.  Sekä uute että mustamännyn polyfenolit ovat vahva antioksidantti, joka suojaa ja vahvistaa sidekudosta vapaita radikaaleja vastaan.

Ihan vain muistutukseksi, vapaat radikaalit eivät ole mielenosoittajia tai poliittinen ryhmittymä, vaan parittomia happielektroneja. Ne pääsevät elimistöön esimerkiksi ihan normaalin hengitysilman tai ihon kautta, ja hakevat elimistössä kohdetta, johon purkaa ylimääräiset elektroninsa. Ne ovat myös osa elimistön puolustusjärjestelmää, sillä vapaat radikaalit tuhoavat haitallisia bakteereja. Ongelmaksi ne muodostuvat, kun niitä on liikaa eikä elimistö ehdi korjata riittävästi niiden synnyttämiä vahinkoja. Vapaat radikaalit siis oksidoivat eli hapettavat solujamme – aivan samoin kuin ne hapettavat eli ruostuttavat rautaa. Joten kyse on taistosta vapaiden radikaalien  ja antioksidanttien välillä. Polyfenolit suojaavat soluja vahingoittumiselta. Niitä on esimerkiksi neitsytoliiviöljyssä ja pinaatissa, ruokavalioista eniten Välimeren ruokavaliossa. Se pitää sisällään paljon meren eläviä, vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä ja oliiviöljyä.

Kuva: Jumalatarolo/Heidi Niemi

Ensimmäisenä pääsee kokeiluun Black Pine 3D muotoileva kasvoöljy. Sen lupaus on terävöittää piirteitä, kiinteyttää ja ravita. Öljyn on tarkoitus parantaa ihon rakennetta. Öljy sisältää myös seesaminsiemenuutetta. Se lisää rasvasolujen määrää ja kokoa ja täyttää ryppyjä luonnollisesti, kertoo valmistaja.

En taistele ryppyjä vastaan, itse asiassa pidän niistä,  joten päämääränä on ollut nimenomaan kiinteyttämänen ja ravitseminen. Viikon käytön jälkeen selkeää eroa on. Ohut ja hyvin herkkä, kuiva kasvojen iho on pehmeämpi ja kosteampi, kuten toivoin. Avaan tehosteeksi vielä saman sarjan muotoilevan seerumin. Jo pari käyttökertaa vakuuttavat. Tavoittelemani raikkaampi väri alkaa nousta kasvoille.

Olen todella laiska käyttämään silmänympärysvoidetta, joten nyt on otettava itseään niskasta kiinni. Silmänympärysiho on aina ollut minulle murheen aihe. Se on niin kuiva, että saattaa haavautua talvipakkasilla. Tulevana talvena aion huijata pakkasta Black Pine -sarjan silmänympärysseerumilla. Kuten sanottu, naururypyt kertovat minulle vain hyvästä elämästä, joten nyt testataan tehokosteutusta. Seerumia levitetään vaikkapa kerran viikossa, ja muina päivinä turvaudutaan sarjan muotoilevaan silmänympärysvoiteeseen.

En ole aiemmin ymmärtänyt, miten hyödyllistä olisi käyttää saman sarjan tuotteita ainakin jonkin aikaa nähdäkseen tulokset. Totta kai olen lukenut, että niin olisi hyvä tehdä. Olen kuitenkin poiminut purkin sieltä ja toisen täältä. Kampaajakin saa puoliväkisin tunkea käteeni saman linjan shampoota ja hoitoainetta ja selittää sen seitsemän kertaa, kuinka ne tukevat toisiaan. Nyt otan kiltisti käyttöön myös Black Pine -päivävoiteen ja yövoiteen, joka on ihanan runsas. Kokeiluani vahtii huonetoverini Heidi, joka ei anna mitään armoa. Aamu- ja iltarutiinit tarkastetaan huolellisesti. Marraskuun puolivälissä, koti-Suomeen palatessa olen siis hehkeä daami.

Kuva: Jumalatarolo/Heidi Niemi
Löytöretki mustamännyn maailmaan on siis oikeastaan retki kosmetiikan juurille. Parantava, rauhoittava, virkistävä, viettelevä kasvien voima ja vaikutus on kiinnostanut ihmistä jo aikojen alusta. Esiäitien ikiaikainen tieto on siirtynyt nyt iholleni. Saa nähdä, miten taistelu talvi-ihon hyvinvoinnin puolesta päättyy!

Toiveikkaana

koehenkilö Päivi

www.korres.fi

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *