Showing 4 Result(s)
Matka, Nainen ja idea, Yksinäisen naisen juna

“Ei sinun ikäisesi nainen voi mennä mihinkään hostelliin!”

Näin sanoi ikätoverini, 56 v, kun olin suunnittelemassa junamatkaani läpi Euroopan. Ai ei voi vai? Tähtäimessä oli liki kahden kuukauden reissu, joten minusta oli aivan älytöntä tuhlata tuhansia hotellissa yöpymiseen. Olen ennenkin, myös aikuisena majoittunut hostelleihin, joissa voi nukkua muutamalla kympillä. On vain siedettävä silloin tällöin yhteisvessoja ja suihkuja käytävän varrella, kolmea tai viittä muuta …

Nainen ja idea, Tyyli

Firenzessä kilisevät suomalaiset neulepuikot

Heidi Niemi neuloo vaaleanpunaista kashmirvillapaitaa. Lanka on pehmeää kuin pilvi ja soljuu sormien lomasta tasaisin silmukoin. Heidi istuu kotinsa ylätasanteella katosta riippuvassa rottinkituolissa, kuuntelee italialaisia iskelmiä ja laulaa mukana. Ulkona on syksy mutta lämpötila on vielä kesäinen. Firenzen kaduilla ei tänä korona-aikana näy ravintolat ja kaupat tavallisesti täyttäviä turisteja. Kaupunki vetää henkeä pidätettyään sitä kuukausia. …

Nainen ja idea, Tyyli

Pehmeitä arvoja

Neulominen on ekoluksusta!

Talvimuistoja juhannusviikolla, ideoita koronakesään – ja kohtahan on taas syksy ja pian joulukin! (hyvin suomalainen ajatuskulku ;)) Lanka kulkee sormien lomassa kuin lämmin pikku puro. Istun ystävättäreni Heidin sohvalla Firenzen keskustassa, Italian talvi on kylmä ja Arno-joelta nousee kosteus, joka tuntuu selkäpiissä. Olen tehnyt sohvaan pesän, seurana kaksi kissaa, jotka seuraavat langan liikkeitä silmä tarkkana. …

Nainen ja idea

Hyvän tekijä

Täyden elämänmuutoksen tehneen Tiia Sammallahden suomalainen sisu auttaa satoja hyväntekeväisyysjärjestöjä löytämään lahjoittajia Iso-Britanniassa. Helteisenä elokuun päivänä Helsingissä viisi vuotta sitten Tiia Sammallahti, 43, työnsi rattaissa kaksikuukautista, hartaasti odotettua kuopustaan. Yhtäkkiä Tiia pysähtyi keskelle kaupunkia halkovaa kävelytietä. Hän ei voinut astua enää askeltakaan ja veti kiivaasti henkeä. Aivot surrasivat ylikierroksilla, kunnes koitti täydellisen kirkas hetki. Hengästyttävän …