Yhden naisen naistenlehti
You Are Reading
Firenzessä kilisevät suomalaiset neulepuikot
0
Nainen ja idea, Tyyli

Firenzessä kilisevät suomalaiset neulepuikot

Heidi Niemi neuloo vaaleanpunaista kashmirvillapaitaa. Lanka on pehmeää kuin pilvi ja soljuu sormien lomasta tasaisin silmukoin. Heidi istuu kotinsa ylätasanteella katosta riippuvassa rottinkituolissa, kuuntelee italialaisia iskelmiä ja laulaa mukana. Ulkona on syksy mutta lämpötila on vielä kesäinen. Firenzen kaduilla ei tänä korona-aikana näy ravintolat ja kaupat tavallisesti täyttäviä turisteja. Kaupunki vetää henkeä pidätettyään sitä kuukausia. Firenzen ja koko Toscanan tilanne on onneksi ollut hyvä pandemian ajan. Kuuluisa tuomiokirkko, Duomo, on valvonut ja suojellut asukkaita päivin ja öin. Arno-joki virtaa rauhallisesti, se on nähnyt monta kriisiä, ja kaikesta on selvitty. Arki alkaa varovaisesti normalisoitua.

Heidin tarina on monen elämänmuutoksesta haaveilevan naisen toteutunut unelma. Pääkaupunkiseudun lähiössä kasvanut Heidi tiesi jo teininä, että hänen kaipuunsa kauneuteen ja täyteen elämään johtaisi epätavallisiin valintoihin.

-Minut kasvatti osaksi mummoni, joka rakasti kauneutta ja harmoniaa. Hän oli taitava käsityöihminen, neuloi, virkkasi ja tutustutti minut käsin tekemisen ideologiaan. Opin arvostamaan taitoa.

Heidi halusi tuoda ajatuksen myös omaan työelämäänsä. Hän valmistui ammattikorkeakoulusta vaatesuunnittelijaksi ja opiskeli Helsingin yliopistossa taidehistoriaa. Siihen vaikutti myös isä, joka kuljetti kuorma-autolla taideteoksia näyttelyhin Euroopan eri kolkkiin.

-Monet taiteilijat luottivat vain isään, ja halusivat aina hänet kuljettajaksi. Oli ihanaa, kun pääsin joskus pienempänä isän kyytiin. Näin upeita teoksia ja paikkoja.

Opiskeluaikana veri veti myös Italiaan. Heidi olisi halunnut lähetä Firenzeen opiskelemaan taidehistoriaa, mutta silloin ei uskallus vielä riittänyt. Kipinä jäi silti kytemään vuosikausiksi.

Heidin kiinnostuksen kohteet olivat moninaisia. Helsingin kaduilla ja ympäröivillä maanteillä murisi välillä Harley Davidson -moottoripyörä, kuljettajana naisellinen Heidi kellohameessaan ja vaaleanpunaisessa kypärässään. Heidi innostui jo parikymppisenä pin-up -tyylistä, erityisesti 1940-50 -lukujen estetiikasta.

-Tein lopputyöni Pin-up- valokuvista ja niiden voimaannuttavasta vaikutuksesta naisiin. Jännää, että halusin tutkia juuri rohkeutta elää omaa elämäänsä, mutta itse en siihen vielä täysin kyennyt. Olen kuitenkin tehnyt monta asiaa, jotka eivät sovi yleiseen muottiin. Silti tuntui siltä, että tahdon enemmän ja elin ehkä kulttuurissa, joka ei sopinut minulle.

Muutaman vuoden Heidi suunnitteli, ompeli ja myi pin-up -mallistoaan omassa kivijalkakaupassa Helsingin keskustassa, kunnes liike ei enää kannattanut.

-Olen joutunut polvilleni useammmankin kerran. Tiedän, mitä on epäonnistuminen ja mustat hetket. Mutta tiedän myös, että nousen aina jaloilleni. Lähdin asumaan maalle Strömforsin ruukkiin rauhoittumaan ja ideoimaan, ja sain voimani takaisin.

Joulun 2018 tienoilla Heidin pihalla seisoi kuljetusyhtiön pakettiauto ovet levällään. Koko elämä piti tunkea muutamaan kuutiometriin. Heidi itse lensi kahden kissansa kanssa Firenzeen järjestämään uutta arkea. Aluksi oli haastavaa käydä paperisotaa kymmenien eri viranomaisten kanssa. mutta kun Heidi sai italialaisia ystäviä, asiat alkoivat sujua. Nyt hänellä on residenza eli virallinen kotipaikka, joka velvoittaa maksamaan verot Italiaan ja oikeuttaa sosiaaliturvaan eli lähinnä vain terveydenhoitoon. Tekemistä on ollut myös puhelinliittymän hankkimisessa ja monessa muussa käytännön hankinnoissa. Nyt asiat ovat hoituneet ja Heidi jatkaa yrityksensä laajentamista. Neulesuunnittelijalle on kysyntää.

– Sivustoni on kuin käsityölehti, mutta verkossa. Kaikkien neulojien – monet kutsuvat neulomista myös kutomiseksi – on mahdollista saada pala luksusta itselleen joka viikko. Siellä on neulontamalleja ja tekniikkavideoita, eikä neulojan tarvitse kuin ladata ja tulostaa mallit. Neuloessa tekee hyvää myös itselleen, sillä aivot saavat jumppaa ja mieli rauhoittuu, Heidi painottaa.

Heidi tarjoaa myös aivan ilmaisen, digitaalisen neuleohjekirjasen, jossa on helppoja neulonta- ja virkkausohjeita. Tilauksen voi tehdä sähköpostilla.

-Ekoluksus on kaikkien käsityötä tekevien saatavilla. Luksusta on oma aika ja itse tehty neule, kertakäyttökulttuurin hylkääminen ja ilon tuottaminen sekä itselle että toisille. Saaan inspiraationi vintage-tyylistä ja Firenzen kauneudesta. Neuleet ovat tyylikkäitä, ollaan tultu kauas vanhoista villapaitamalleista. Naiselliset muodot ja muoti saavat näkyä.

Kuvat: Heidi Niemi www.kinitwithheidi.com

(2) Comments

  1. Kai Kivelä says:

    Hei! Onpa komeita neuleita !
    Voiko tilata villasukat?
    Paljonko maksaa?

    1. paivistorgard says:

      Anteeksi kamalasti myöhäinen vastaus, viestisi oli joutunut paikkaan x. Valitettavasti sukkia ei voi tilata, mutta voi tilata ohjeen. Kaunista kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *