Näin sanoi ikätoverini, 56 v, kun olin suunnittelemassa junamatkaani läpi Euroopan. Ai ei voi vai? Tähtäimessä oli liki kahden kuukauden reissu, joten minusta oli aivan älytöntä tuhlata tuhansia hotellissa yöpymiseen. Olen ennenkin, myös aikuisena majoittunut hostelleihin, joissa voi nukkua muutamalla kympillä. On vain siedettävä silloin tällöin yhteisvessoja ja suihkuja käytävän varrella, kolmea tai viittä muuta …
Syötyäni oikeaa italialaista pizzaa on pakko yrittää tehdä sitä itse, ketjupizzerioihin en enää koske edes pitkällä leipälapiolla. En ole syönyt pizzaa Napolissa, ruokalajin syntysijoilla. Sen sijaan Firenzessä, pizzeria Neromon täyteen pakatussa salissa ja kesällä tietysti sen terassilla. Tämä alkujaan köyhien ruuaksi kutsuttu herkku on noussut arvossa sitten keksimisensä. Italiassa tärkein asia pizzassa on pohja. Se …
Firenzessä ei tarvitse kävellä montaakaan askelta, kun kadun varrella on taas kelpo ravintola. Kokit käyvät valitsemassa Toscanan alueen parhaimmat raaka-aineet tukkutorilta, tai sitten ravintolalla saattaa olla oma maatila, jonka laatua valvotaan tarkasti. Joillakin on jopa oma viini- ja oliivitarha. San Fredianon ja Oltranon kaupunginosiin on vain kymmenen minuutin kävely historiallisesta keskustasta vaikkapa Ponte alla Carraia-, …
Kun lentokoneen pyörät eilen illalla koskettivat Peretolan kenttää Firenzessä, huokaisin syvään. Oli jo myöhä, ja matka oli kestänyt koko päivän. Koneen vaihto Pariisissa oli ollut uuvuttava, pitkä odotus oli syönyt viimeisenkin energian. Lisäksi jännitin matkaa, sillä se oli ensimmäinen pitkä lentokonereissu aivoinfarktin jälkeen, joka sattui kaksi vuotta sitten lennolla Frankfurtista Helsinkiin. Nyt Air Francen lentoemäntä …
Tuskin lentokoneen pyörät ovat koskettaneet Italian maaperää, kun ensimmäinen paikallinen miesoletettu on pyytämässä aperitiiville, tai illalliselle ja metsästämässä puhelinnumeoa. Pohjoismaiselle tiettyä etäisyyttä vaalivalle naiselle tilanteet ovat ahdistavia. En osaa suhtautua ehdotuksiin kevyesti naurahtaen ja vain jatkaa eteenpäin ryhti suorana. Se vaatii harjoittelua. Murhaavan katseen olen jo opetellut, ja se on käytössä todella häiritsevissä tapauksissa. Osaan …
Kello lähenee iltakahdeksaaa. On aika pukea jalkaan korot, sipaista huulipunaa ja suunnata vakiopaikkaan siemaisemaan lasi proseccoa, klassista Aperol Spritziä tai muuta drinkkiä. Eikä pidä unohtaa kasvosuojusta, muuten ei ole sisään mitään asiaa! Pienissä baareissa drinkki tilataan kassalta, maksetaan ja poistutaan kadulle, riisutaan kasvosuojus ja nautitaan juoma. Monet ravintolat ja baarit ovatkin siirtyneet ulkotarjoiluun, pöydät ja …
Olipa kerran prinssi, jolla oli ravintola Firenzen vanhassa kaupungissa. Jo kauan ennen prinssin syntymää 1700-luvulla rakennettujen holvikaarien alle varastoitiin talveksi lähistöllä sijaitsevan karusellin kiiltävät hevoset. Niinpä ravintolakin sai nimekseen karuselli, La Giostra. Ystäväni, Firenzessä asuva valokuvaaja ja neulesuunnittelija Heidi Niemi ja minä saimme hyvältä haltijattarelta kehotuksen käydä ravintolassa, jonne hän oli jo varannut pöydän. Sekin …
Korona iski pahimmin Pohjois-Italiaan. On kuvaavaa, että keskiajalla myös rutto tuli ensin pohjoiseen. Itse asiassa sana karanteeni pohjautuu ruttoaikaan Venetsiassa. Kaupunkiin tulevien laivojen miehistön piti pysyä neljäkymmentä päivää laivassa, jotta mahdollisesti sairaat eivät pääsisi tartuttamaan venetsialaisia. Neljäkymmentä on italiaksi quaranta. Toscanan maakunta on ollut Italian koronatilastojen häntäpäässä. Väliaikainen kotikaupunkini Firenze, alueen pääkaupunki, on sekin säästynyt …
Kirjoitan tätä Firenzen sydämessä Ponte Vecchion, vanhan sillan vieressä Arno-joen varrella. Ponte Vecchio on ainoa silta, joka selvisi toisen maailmansodan pommituksista. Sen yllä kulkee suljettu käytävä, jota pitkin Medicien kuuluisa kauppiassuku ja muut silmäätekevät pääsivät kaupungin puolelta toiselle tarvitsematta laskeutua rahvaan pariin. Mussolini määräsi sodan aikana vielä puhkomaan seinään ikkunoita, jotta vierailulla ollut Hitler voisi …
Aika ennen koronaa tuntuu kaukaiselta. Mutta tulee päivä, jolloin jälleen voi syödä käsintehtyä jäätelöä roomalaisella sivukujalla ja vaellella Toscanan kukkuloilla, viiniköynnösten ja oliivipuiden lomassa. Viime kesä oli täynnä auringonpaistetta. Suomalainen, Firenzessä asuva ystäväni Heidi, jonka toimista kirjoitan esimerkiksi blogiartikkelissa “Pehmeitä arvoja” ja minä seikkailimme milloin auttavasti kulkevalla autolla tai bussilla, milloin junalla ja milloin tuliterällä …
