Heidillä on punaiset villasukat ja mustat legginsit. Mustassa villapaidassa on valkoisia sydämiä. Vaaleat, pitkät hiukset on yleensä kiharrettu taidokkaasti, mutta nyt ne ovat sykeröllä päälaella. Hänen vasen kätensä on nyt poissa aktiivisesta käytöstä, sillä sen päällä makaa nukkuva kissa. Oikea käsi naputtaa tietokoneen näppäimistöllä. Hän on valokuvaaja ja muokkaa kuviaan koneen näytöllä. Lojumme kaikki kolme …
Heräsin viime yönä Firenzessä ukkosen jylyyn. Ikkunat helisivät ja taivas salamoi hurjana. Uuteen väliaikaiseen kotikaupunkiini on tulossa kuumien vikkojen jälkeen syksy. Kun raju sade lakkasi, avasin puutarhaan johtavan oven ja päästin sisään viileää, märkien pensaiden tuoksua. Ja yhtäkkiä muistin, missä olin tuntenut saman tuoksun. Siitä on liki kaksikymmentä vuotta. Rakensimme taloa entisen mieheni kanssa. Sauna …
Heidi Niemi neuloo vaaleanpunaista kashmirvillapaitaa. Lanka on pehmeää kuin pilvi ja soljuu sormien lomasta tasaisin silmukoin. Heidi istuu kotinsa ylätasanteella katosta riippuvassa rottinkituolissa, kuuntelee italialaisia iskelmiä ja laulaa mukana. Ulkona on syksy mutta lämpötila on vielä kesäinen. Firenzen kaduilla ei tänä korona-aikana näy ravintolat ja kaupat tavallisesti täyttäviä turisteja. Kaupunki vetää henkeä pidätettyään sitä kuukausia. …
Tuskin lentokoneen pyörät ovat koskettaneet Italian maaperää, kun ensimmäinen paikallinen miesoletettu on pyytämässä aperitiiville, tai illalliselle ja metsästämässä puhelinnumeoa. Pohjoismaiselle tiettyä etäisyyttä vaalivalle naiselle tilanteet ovat ahdistavia. En osaa suhtautua ehdotuksiin kevyesti naurahtaen ja vain jatkaa eteenpäin ryhti suorana. Se vaatii harjoittelua. Murhaavan katseen olen jo opetellut, ja se on käytössä todella häiritsevissä tapauksissa. Osaan …
Kello lähenee iltakahdeksaaa. On aika pukea jalkaan korot, sipaista huulipunaa ja suunnata vakiopaikkaan siemaisemaan lasi proseccoa, klassista Aperol Spritziä tai muuta drinkkiä. Eikä pidä unohtaa kasvosuojusta, muuten ei ole sisään mitään asiaa! Pienissä baareissa drinkki tilataan kassalta, maksetaan ja poistutaan kadulle, riisutaan kasvosuojus ja nautitaan juoma. Monet ravintolat ja baarit ovatkin siirtyneet ulkotarjoiluun, pöydät ja …
Olipa kerran prinssi, jolla oli ravintola Firenzen vanhassa kaupungissa. Jo kauan ennen prinssin syntymää 1700-luvulla rakennettujen holvikaarien alle varastoitiin talveksi lähistöllä sijaitsevan karusellin kiiltävät hevoset. Niinpä ravintolakin sai nimekseen karuselli, La Giostra. Ystäväni, Firenzessä asuva valokuvaaja ja neulesuunnittelija Heidi Niemi ja minä saimme hyvältä haltijattarelta kehotuksen käydä ravintolassa, jonne hän oli jo varannut pöydän. Sekin …
Korona iski pahimmin Pohjois-Italiaan. On kuvaavaa, että keskiajalla myös rutto tuli ensin pohjoiseen. Itse asiassa sana karanteeni pohjautuu ruttoaikaan Venetsiassa. Kaupunkiin tulevien laivojen miehistön piti pysyä neljäkymmentä päivää laivassa, jotta mahdollisesti sairaat eivät pääsisi tartuttamaan venetsialaisia. Neljäkymmentä on italiaksi quaranta. Toscanan maakunta on ollut Italian koronatilastojen häntäpäässä. Väliaikainen kotikaupunkini Firenze, alueen pääkaupunki, on sekin säästynyt …
Mistä tunnistaa turistin Firenzessä? Juu, hänen nenänsä viistää puhelimen näyttöä silmät Google-kartassa, hän pitää kiinni laukustaan kouristuksenomaisesti – ja hän tilaa lattekahvin puolenpäivän jälkeen! Mamma mia, eipä nyt sotketa tähän maitoa. Espresso, ristretto tai doppio ovat ainoat oikeat iltapäivän kofeiinitarpeeseen. Macchiato tai macchiatone ehkä vielä käy. Kahvisanaston löydät tekstin lopusta. Kahvi on italialaiselle pyhä asia, …
Kirjoitan tätä Firenzen sydämessä Ponte Vecchion, vanhan sillan vieressä Arno-joen varrella. Ponte Vecchio on ainoa silta, joka selvisi toisen maailmansodan pommituksista. Sen yllä kulkee suljettu käytävä, jota pitkin Medicien kuuluisa kauppiassuku ja muut silmäätekevät pääsivät kaupungin puolelta toiselle tarvitsematta laskeutua rahvaan pariin. Mussolini määräsi sodan aikana vielä puhkomaan seinään ikkunoita, jotta vierailulla ollut Hitler voisi …
Aika ennen koronaa tuntuu kaukaiselta. Mutta tulee päivä, jolloin jälleen voi syödä käsintehtyä jäätelöä roomalaisella sivukujalla ja vaellella Toscanan kukkuloilla, viiniköynnösten ja oliivipuiden lomassa. Viime kesä oli täynnä auringonpaistetta. Suomalainen, Firenzessä asuva ystäväni Heidi, jonka toimista kirjoitan esimerkiksi blogiartikkelissa “Pehmeitä arvoja” ja minä seikkailimme milloin auttavasti kulkevalla autolla tai bussilla, milloin junalla ja milloin tuliterällä …
