Yksinäisen naisen juna

Juna kulkee läpi Tanskan tasaisten peltojen. On kolmas matkapäivä Yksinäisen naisen junalla määränpäänä Istanbul. Tähän mennessä olen luovinut Silja Symphonyn komentosillalla kapteeni Ola Bengtssonin kanssa Tukholman saaristossa. Komentosilta on mahtava, siellä työskentelee kymmenkunta ammattilaista. He navigoivat valtavaa alusta maailman vaikeinta merireittiä Suomesta Ruotsiin.  

Toissapäivänä matkustin Tukholmasta halki vehreän Ruotsin Kööpenhaminaan. En voinut olla muistamatta setääni Timoa, joka nelivuotiaana sotalapsena matkasi niin ikään Ruotsin läpi, yksinäisenä ja peloissaan, ymmärtämättä uutta kieltä. Suomesta lähetettiin sotien aikaan turvaan lähes 80 000 lasta. 5e on yhä edelleen maailman suurin lasten siirto kielialueelta toiselle. Timo oli lisäksi sairaana, keuhkokuume oli viedä hengen. Isoäitini oli köyhä ja jäänyt juuri sotaleskeksi. Ja Mannerheim sanoi radiossa, että lasten on hyvä olla Ruotsissa. Saara-mummin päätös oli vaikea, mutta lopulta Timo lähti kotoa hevosrattailla Vilppulan asemalle ja sieltä junalla Helsinkiin laivaan. 

Eilen kävin kiittämässä Kööpenhaminan Bispebjergin sairaalaan neurologisella osastolla hyvästä hoidosta. Sain kolme vuotta sitten aivoinfarktin lentokoneessa, Luthansa teki ylimääräisen laskun ja kiitoradalla oli odottamassa tanskalainen ambulanssi. Ilman vieressäni istunutta suomalaista sairaanhoitajaa, koneen miehistöä ja sairaalan neurologia en kirjoittaisi tässä. Löysin kuin löysinkin osastolta Synne-nimisen hoitajan, joka aikoinaan otti minut vastaan osastolle. Itse en siitä muista paljoakaan, mutta näin papereista, että se oli hän. Oli ihanaa saada halata ja olla onnellinen siitä, että on elosssa.

Juna on kuljettanut ihmisiä Suomessa jo yli 160 vuotta. Iloisia, surullisia, toiveikkaita ja pettyneitä. Mutta aina elämässä eteenpäin. Muistan ensimmäisen junamatkani isän kanssa Turusta Tampereelle. Oli uusi kotikaupunki ja toiveena uudet ystävät, uusi koulu ja ensimmäinen luokka – onneksi osasin jo lukea ja kirjoittaa. Junan hiljentäessä vauhtia näin kaukana Näsinneulan puhkovan pilviä. Opiskeluajan lähes asuin junassa kulkiessani Jyväskylän ja Tampereen väliä, nuorena morsiamena matka kulki Kuopioon. Ja Pieksämäen vaihtoasemalla soi blues. 

Teini-iässä hypin kiukkuisena tasajalkaa, kun äiti ei päästänyt minua kavereiden kanssa interrailille. Liian vaarallista, hän sanoi. No, kertoessani matkasuunnitelmistani aikuisille lapsilleni, he eivät olisi halunneet laskea minua näin pitkälle reissulle ja ihan yksin. Ilmoitin, etten ole eilisen teeren poikia. Viisikymppisenä saa kai päättää lopulta itse, mitä tekee. Lupasin ilmoittaa itsestäni joka päivä. Kiitos nykypäivän tekniikan, se onnistuu mistä vain. 

Matkaan mieluiten maata pitkin. Olen matkustanut myös bussissa halki Euroopan Italian Firenzestä asti. Siinä kyllä takapuoli puutui sen verran, että niin pitkään istuminen saa jäädä siihen yhteen kertaan. Kaksi yötä ja kolme päivää – juu ei kiitos. Mutta olen kiitollinen myös siitä, että näin ensi kertaa elämässäni Alpit bussin ikkunasta. Slow travel, hidas matkustaminen, on nykyään iso trendi. Se antaa mahdollisuuden laskeutua rauhassa kulttuurista toiseen, maisemasta maisemaan, tavata ihmisiä, jakaa ajatuksia. Lentäminen tipauttaa paikasta toiseen ilman luonnollista siirtymistä. Olet yhtäkkiä vieraassa paikassa, ja tilanne on hämmentävä. Ja kun matkustaa maata pitkin, maapallo kiittää. Koen myös liittyväni pitkään traditioon ja liki taianomaiseen matkantekoon. Tiesittekö muuten, että wienervalssikuningas Johann Strauss nuorempi kärsi junapelosta? Hän joutui matkustamaan ympäri Eurooppaa konsertoimassa kuninkaille ja ruhtinaille. Strauss ryyppäsi itsensä liki tainnoksiin, jotta olisi kestänyt junamatkan. Kyllä sitä silloinkin osattiin.

Olen todella kiitollinen Eurail -organisaatiolle, joka on Euroopan kansallisten rautatieyhtiöiden kattojärjestö. Heidän ansiostaan istun ensimmäisen luokan vaunussa, ja aikaa matkantekoon on ihanat kaksi kuukautta sponsoroidulla Interrail-lipulla.

Voit seurata matkaani lunastamalla VIP-lipun osoitteesta www-paivistorgard.fi. Pääset matkatoverikseni ja näet maisemia, ihmisiä, saat vinkkejä ja koet hauskoja hetkiä.

Lähestymme nyt ensimmäistä vaihtoa, toivottavasti ehdin. Vaihtoaikaa on vain 7 minuuttia. Kun matkalla on monta vaihtoa, pientä stressiä pukkaa. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin, pitäkää peukkuja!