Yhden naisen naistenlehti
You Are Reading
Jean ja Aino – rakkauden pulssi
0
Baletti

Jean ja Aino – rakkauden pulssi

Jos et koskaan ole ollut baletissa, nyt on aika mennä. Kansallisooppera tarjosi viime vuonna vastaavan kokemuksen oopperasta klassikko-Toscan myötä. Nyt aivan uusi, satavuotiaan Kansallisbaletin Sibelius on hurmaava rakkaustarina, jonka liikekieli on helposti ymmärrettävää ja kuljettaa tarinaa upeasti. Koreografi Jorma Elo on tehnyt kansallisen kulttuuriteon, varsinkin kun baletin musiikki on yhtä kohtausta lukuun ottamatta Jean Sibeliuksen omasta kynästä. Musiikki värähtelee erityisesti suomalaisissa katsojissa, katkelmat ovat monelle tuttuja ja siksikin niin liikuttavia, kun musiikki ruumiillistuu näyttämöllä.

Violetta Keller (Aino) Michal Krčmář (Jean Sibelius) Kuva, myös artikkalikuva: Roosa Oksaharju

On oikein ja kohtuullista, ettei säveltäjää nosteta jalustalle. Tarinassa kuljetetaan yhtä lailla hänen puolisonsa Ainon, omaa sukua Järnefelt, näkökulmaa ja tunnemaailmaa. Jean ja Aino Sibeliuksen suhde oli syvä ja pitkä, mutta myrskyisä. Sitä leimasivat Jeanin holtiton rahankäyttö, remuaminen huonossa seurassa ja taiteilijan itsekkyys. Elo kuljettaa näyttämölle niin sivuraiteille houkuttelevat ystävät kuin bordellin viekoittelijat. Joskus säveltäminen takkuaa, joskus se ei saa haluttua vastakaikua, joskus ei vain viitsi, pullo kädessä on helpompaa. Mutta Ainon on jaksettava, vaikka sisaren itsemurha kalvaa ja pelko omankin mielen horjumisesta on läsnä. Käsiohjelman juonitekstissä lukee moneen otteeseen eri tavoin “Aino tukee häntä”. Välillä vaikuttaa siltä, kuin perheessä olisi ollut seitsemäs lapsi kuuden tyttären lisäksi. Aino antaa anteeksi kerran toisensa jälkeen, mutta osaa myös kiehahtaa. Aino olisi voinut sanoa kuten prinsessa Diana “liitossamme oli tungosta”, sillä rakastajattarena kulki koko elämän musiikki. Silti Aino ei ollut sille mustasukkainen, vaan ymmärsi miehensä luomisen pakkoa.

Tuukka Piitulainen (Jean Sibelius) Kuva: Roosa Oksaharju

Aplodit erityisesti orkesterille, joka taipuu jouhevasti teoksesta toiseen. On vaativaa asemoida itsensä uudelleen ja uudelleen vaihtuvan tunnetilan myötä. Erityisesti Sibeliuksen Myrsky iski luihin ja ytimiin. Ja kyllä, Finlandia-hymni on mukana. Sen kauniimmin teosta ei voi esittää kuin nyt näin ja kuulin, kiitos myös Kansallisoopperan kuoron.

Näyttämökuvana minua säväytti osuus, jossa lavasteessa hienosti heijastuva nuotinnos kertautui kekseliäästi liikkeinä nuoteiksi puvustettuja tanssijoita käyttäen. Muutoin suhteellisen klassinen ote muidenkaan kohtausten koregrafiassa ei ole sitova, vaan hyvin orgaaninen ja salliva. Ainoa asia, joka nautittavassa esityksessä häiritsee, on tanssijoiden kasvonilmeet. Ne ovat välillä jopa tahattoman koomisia. Näyttelijä tekee paljon pienemmin ja saavuttaa silti näkyvän tunnetilan. Siihen saattaa riittää vain ajatus, joka heijastuu silmistä. Ylenmääräinen ilmeily ärsyttää aika ajoin ja vie katsojan huomion itse asiasta.

Elo osaa käyttää koko näyttämöä hyväkseen ja käyttää paljon tanssijaryhmiä sen sijaan, että panisi koko kuoron tanssimaan kireästi samoja liikkeitä samaan tahtiin. Ryhmille annetut tehtävät laajentavat kohtauksia ja painottavat eri asioita. Oli nautittavaa seurata tapahtumia, välillä oli vaikea valita mihin keskittyisi. Puvustamo on myös tehnyt huikeaa työtä toteuttaessaan kaaren 1800-luvun loppupuolen vaatetuksesta 1950-luvulle asti. Pidin myös kovasti lavastuksesta, jota ei ollut tyyliltelty pilalle. Oikeastaan välillä tuli mieleen entisajan nuorisoseura, jossa nähtiin paljon vaivaa kauniiden näyttämökuvien valmistamisessa – ja tämä kaikella kunnioituksella. Tulos on haikeankaunis ja tavoittaa ajan hengen.

Rebecca King, Alice Pastel, Tuukka Piitulainen, Veronika Kirt, Leyla Samarhan Kuva: Roosa Oksaharju

Jeanin ja Ainon rakkaus on miltei käsin kosketeltavaa ja vyöryy lavalta estoitta. Elo on saanut mukaan niin puhdasta tunnetta kuin eroottistakin viritystä. Ja kirjailija Juhani Ahon hahmo kilpakosijana on vallan mainio. Avioparin ensikohtaamisesta Jeanin kuolemaan asti kulkeva teos kulki ajatuksissani ja tunteissani vielä monta päivää jälkeenpäin, ja tätä kirjoittaessa yhä uudelleen. Millainen voima rakkaudella onkaan, ja miten arvokas on liitto, joka tahtoo kestää kaiken. Pulssi sykkii vahvana ja veren hehku tuntuu. Vihkikaavassa ei kysytä “lupaatko” vaan “tahdotko”. Jean ja Aino tahtoivat.

Kansallisbaletti, Sibelius. Koreografi Jorma Elo, musiikki Jean Sibelius ja Richard Strauss, Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri johtajana Olari Elts, lavastus ja puvut Robert Perdziola, valosuunnittelu Brandon Stirling Baker, projisoinnit Petri Sarkkila, Kansallisbaletin tanssijat, päätehtävissä Michal Krčmář, Rebecca King, Tuukka Piitulainen, Violetta Keller, Salla Eerola, Elvis Nudo, Lucie Rákosníková ja Sergei Popov.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.