Kun lentokoneen pyörät eilen illalla koskettivat Peretolan kenttää Firenzessä, huokaisin syvään. Oli jo myöhä, ja matka oli kestänyt koko päivän. Koneen vaihto Pariisissa oli ollut uuvuttava, pitkä odotus oli syönyt viimeisenkin energian. Lisäksi jännitin matkaa, sillä se oli ensimmäinen pitkä lentokonereissu aivoinfarktin jälkeen, joka sattui kaksi vuotta sitten lennolla Frankfurtista Helsinkiin. Nyt Air Francen lentoemäntä näki, kuinka tärisin – ja toi lasillisen samppanjaa! Vain ranskalaiset keksivät lievittää pelkoa kuplivalla. Tuli hyvä mieli, ja tärinä lakkasi.
Jokaiselle kaupungilla on ominaistuoksunsa, ja Firenzen tuoksu on sekoitus Arno-joen savea, vanhojen rakennusten pölyistä rappausta, kahvin ja valmistuvan ruuan tuoksua satojen ravintoloiden keittiöistä. Nyt marraskuussa tuoksusta puuttuvat miljoonat kukat.
Olen käynyt tässä kaupungissa useasti. Rakas ystäväni, suomalainen neulesuunnittelija Heidi Niemi on asunut Firenzessä kolme vuotta, ja hänen luonaan on aina ihana käydä. Viime vuonna asuin täällä syyskuusta joulukuuhun, jolloin korona rajoitti elämää välillä rajustikin. Nyt Firenze on taas avoin, vaikka ihmiset ovat yhä edelleen varovaisia ja koronapassi on yleisesti käytössä. Työpaikallekaan ei ole asiaa ilman rokotuksia. Italia todella kärsi koronasta, ja kuolema oli jatkuvasti läsnä. Tilanne on vielä tuoreessa muistissa. Kukaan ei halua palata siihen.
Elämänilo on kuitenkin voittanut, ja suurin ahdistus on poissa. Kävelen kaupungilla ilman maskia, mutta sisätiloihin puen sen jälleen. Maskia ei ole pakko käyttää, mutta suurin osa kulkee se kasvoillaan silti. Järjen käyttö on sallittua. Itse otin lisäksi influenssarokotuksen ennen lähtöä. Jos tiede kerran on kehittänyt elämistä helpottavia keinoja, miksen niitä käyttäisi? Saa hengittää helpommin.
Myös Firenzen ylpeydenaiheet, kuuluisat taidegalleriat ovat jälleen avoinna ja sielu saa ravintoa. On laskettu, että jopa 70% maailman taideaarteista on Firenzessä. Kuuluisan Medici-mahtisuvun taidekokoelmaa pidetään suurempana kuin Pariisin Louvren aarrevarastoa. Medicit olivat mesenaatteja, taiteen tukijoita, ja heidän ehkä kuuluisin suojattinsa oli Michelangelo. Huomenna pääsen taas Uffizi-taidemuseoon. Sinne on otettava eväät mukaan, sillä Uffizissa saa kulumaan helposti koko päivän. Jo vuonna 1581 rakennuksessa alettiin esitellä Medicien taideaarteita. Kokoelmat lahjoitti silloiselle Toscanan valtiolle viimeinen Medici-suvun edustaja vuonna 1743, sillä ehdolla, ettei niitä viedä koskaan pois Firenzestä. Minun onneni!
Tänään Heidin seurassa on vielä edessä illallinen, cena, luottoravintolassa. Cena alkaa aperitiivilla ja antipasti -lautasella, jatkuu pastalla, sitten pääruualla, ja päättyy jälkiruokaan, kahviin ja digestiiviin. Illastan Heidin kanssa siis pitkän kaavan mukaan. Odotan oikeastaan illallista koko päivän. Haluan kuulla taas puheensorinaa pöydissä, sihinää keittiöstä, pulputusta viinipullosta, kun neste lorahtaa lasiin.
La dolce vita.
