Irlantilaismusiikkia, iloista ja samalla kaihoisaa. Kiihkeä kansanmuusikkojoukko Dublinin kaduilla imee mukaansa, sydän alkaa läpättää nopeammin ja jalka tamppaa lattiaa kuin haluaisi tanssimaan sillä sekunnilla.
Menestysmusikaali Once saa Lilla Teaternin lavalla arvoisensa ylöspanon. Sen uusinta on enemmän kuin ansaittu, Pohjoismaiden ensi-ilta Lillanissa oli lokakuussa 2020. Mistä ihmeestä ohjaaja Jakob Höglund on löytänyt näitä muusikkoja, jotka osaavat soittaa jopa tanssiessaan, laulaa ja näytellä? Uskomattoman porukan energia täyttää koko tilan. Ja ohjaus on jälleen kerran maailmanluokkaa.
Once ollut yksi suurista musikaalihiteistä, joka on nähty sekä Broadwayllä että Lontoon West Endissä. Se on alun perin John Carneyn elokuva, joka pohjautuu tosielämään. Musikaali on tosin on tietenkin tehty musikaalin dramatisoinnin ehdoilla, kiinteästi eteneväksi ja samalla hengittäväksi. Sävellyksen ja sanoituksen ovat tehneet irlantilainen Glen Hansard ja tsekkiläinen Markéta Irglová, jotka muuten tekevät myös elokuvan pääroolit. Näytelmän on kirjoittanut Enda Walsh. Laulu Falling slowly voitti Oscarin elokuvan ilmestymisvuonna 2007.
Musikaalin keskiössä ovat poika, katusoittaja-imurinkorjaaja (Tuukka Leppänen, (pääosassa myös Niin kuin taivaassa –musikaalissa/ HKT) ja tsekkiläinen maahanmuuttaja, tyttö (Emma Klingenberg). He kohtaavat Dublinissa sattumalta. Orastava suhde on kuitenkin vielä miltei mahdoton. Poika haikailee entisen kultansa perään ja tyttö on naimisissa. Hänen miehensä asuu kuitenkin Tsekeissä ja tyttö yrittää selviytyä yksinhuoltajana.
Poika haaveilee urasta säveltäjänä ja muusikkona, muttei oikein usko itseensä. New Yorkin musiikkipiirit ja ex-tyttöystävä vetävät puoleensa samalla kun uusi rakkaus houkuttaa. Tyttö tukee poikaa kaikessa, valaa tähän itseluottamusta ja jakaa rakkauden musiikkiin. Loppu jää avoimeksi, katsoja ei tiedä, saavatko he toisensa. Erikoinen loppu siis perinteiselle musikaalitarinalle. En pilaa katsojan kokemusta ja kerro, mitä oikeasti tapahtui.
Musikaali on ruotsinkielinen, tekstin on ruotsintanut Annina Enckell ja laulujen sanat Tobias Zilliacus. Esitys on tekstitetty suomeksi henkilökohtaisille tekstityslaitteille, mikä helpottaa suuresti ymmärtämistä. Yhden haasteen heitän sekä näyttelijöille ja äänisuunnittelulle: replikointi on vaikeaa, mikäli taustalla soi musiikki , vaikka puhe olisi tehostettu mikrofonilla. Puheen kuulemiseksi piti aika ajoin pinnistellä huolimatta siitä, että istuin neljännellä rivillä. Dynamiikan tarkistaminen, artikuloinnin skarppaus ja terävämpi näyttämöäänen käyttö tekisivät hyvää. Tässä ei miltei naturelli replikointi ole pelkästään eduksi.
Ohjaaja on toiminut myös koreografina. Jälleen nähdään vetävää meininkiä, ajoittain jopa hyvin vaativaa. Muusikot selviytyvät hienosti vaikeistakin paikoista. Yhtään tököttävää kohtausta ei näy. Ja mikä tärkeää: myös pääosien esittäjät soittavat ihan oikeasti. Se tekee tarinasta uskottavan. Musiikin rakentama yhteys ihmisten välillä on todellinen.
Ja se ratkaisee.
