Kuoro soi kuin enkelit laulaisivat. Kansainvälinen kuorokilpailu Wienissä on ollut pienen ruotsalaiskylän kirkkokuoron suuri tavoite. Mutta kapellimestari puuttuu. Hän makaa sairaskohtauksen kourissa. Kuorolaiset eivät kuitenkaan oikeastaan enää edes tarvitse häntä laulaakseen. He ovat oppineet kuuntelemaan toisiaan.
Ruotsalainen musikaali Niin kuin taivaassa (Så som i himmelen) on yksi Pohjolan rakastetuimmista elokuvista ja teatterituotannoista. (teksti Kay ja Carin Pollak, säv. Fredrik Kempe) Helsingin kaupunginteatteri on tehnyt kulttuuriteon ottamalla sen ohjelmistoonsa. Ohjaaja Jacob Höglund on tehnyt maailmanluokan työtä yhdessä taiteellisen tiiminsä kanssa.
Juhlittu kapellimestari Daniel Daréus on palannut lapsuutensa maisemiin hektisestä musiikkimaailmasta. Kalenteri olisi täynnä vuosiksi eteenpäin, mutta taiteilijan sydän alkaa olla matkansa päässä. Hän palaa lapsuudenmaisemiinsa pieneen kylään Ruotsin maaseudulla. Koulukiusattu viulistipoika kohtaa vanhat traumansa. Hänet houkutellaan kirkkokuoron johtajaksi, eikä mikään ole enää kuin ennen. Kuorolaiset pääsevät sisälle itseensä ja musiikkiin aivan uudella tavalla. Kirkkomusiikki on tosin vielä hakusessa, mutta kuorolaiset oppivat toisistaan enemmän kuin koko elämänsä aikana. Elämänvaiheet ja niistä johtuvat keskinäiset siteet, kaunat ja rakkaus kuvataan sydämeenkäyvällä tavalla.
Roolitus on harvinaisen onnistunut. Tuukka Leppänen tekee kapellimestarista taiteellisesti vahvan, mutta herkästi tuntevan hahmon, joka on haikean valloittava. Hänen rakastettunsa, kaupan kassa Lena (Oona Airola) on suorapuheinen ja lämmin. Näytteleminen on kuitenkin hienovaraista, mikään ei ole turhaa tai liikaa. Kuorolaisten joukosta voi poimia muun muassa Gabriellan (Emilia Nyman), perheväkivallan uhrin, joka löytää musiikista aivan uutta voimaa. Hänen liikuttava soolonsa on Ruotsissa kaikkien tuntema Gabriellas sång (Gabriellan laulu), Hieno valinta on myös se, ettei kehitysvammaisen Tuuren roolia esitä kehitysvammaista näyttelevä näyttelijä, vaan Tuuren osan tekee huiman hienosti laulava Jaakko Lahtinen. Ahdasmielisen kirkkoherran (Antti Timonen) tuska on käsin kosketeltavaa. Lisäksi jokaisella kuorolaisella on selkeä taustatarina, joka tekee koko kaartista uskottavan.
Suuren vaikutuksen tekee Sven Haraldssonin lavastus, joka on suorastaan nerokas. Näyttelijöiden kantamat puut toimivat niin metsänä, seininä ja ovina, näyttämökuva vaihtuu ja pyörii, ulkotiloista ollankin yhtäkkiä sisätiloissa vain oven suuntaa vaihtamalla. Näin muuntuva lavaste täyttää hienosti suuren näyttämön vaatimukset. Iso tila vaikuttaakin intiimiltä. Ja niin intiimiltä, että kannattaa varata mukaan paketti nenäliinoja.
Musikaali on musiikkia. Eeva Konnun johtama orkesterista saa irti paitsi tehoja, myös pianissimon herkkyyttä. Sovitus toimii, dynamiikka soittimien ja laulun kanssa on kohdallaan. Ja näyttelijät laulavat todellakin niin kuin taivaassa. Suomalaiset teatterintekijät valittavat välillä, kuinka vaikeaa on koota ensemble, jossa jokainen osaa laulaa, liikkua ja näytellä. Ei se näköjään ole mahdotonta.
Harvoin olen ollut niin onnellinen siitä, että lähdin teatteriin.
Teksti: Kay ja Carin Pollak Sävellys: Fredrik Kempe Gabriellan laulu: san. ja säv. Stefan Nilsson ja Py Bäckman). Ohjaus ja koreografia: Jacob Höglund Kapellimestari: Eeva Kontu Lavastus: Sven Haraldsson Pukusuunnittelu: Samu-Jussi Koski Naamioinnin suunnittelu: Milja Mensonen Valosuunnittelu: William Iles Suomennos: Aino Piirola Laulujen suomennos: Maija Vilkkumaa
