Elämäni varrella on tarvittu ja tarvitaan yhä edelleen luottonaisia. Ammattilaisia, joiden kanssa on turvallista tehdä työtä, kysyä neuvoja, paljastaa salaisuuksia, nauraa ja itkeä. Joistakin luottonaisista on tullut myös ystäviä. Mitä nainen siis hakee?
“A woman of a certain age” , kuten amerikkalaiset sanovat, on yksi idioottimaisimmista naisia koskevista määritelmistä koskaan. Se tarkoittaa menopaussiin siirtyviä tai siinä kärvisteleviä naisia, joita puserretaan Suomessa lokeroon “parasta ennen”. Se on idioottimaisten naisia määritteleien sanontojen listalla kakkosena, ja sisältää ikävää naurua. Mutta tässä iässä, olen 54 -vuotias, tietää jo viitata kintaalla muiden arvostelulle. Viimeistään nyt. Odotettua elinaikaa on vielä kolmisenkymmentä vuotta, enkä aio viettää suurinta osaa siitä miettimällä, mitä muut minusta ajattelevat. Mutta on helpompaa, kun voi ympäröidä itsensä luottonaisilla.
Okei, ensimmäisenä listallani on nyt gynekologi. Olen kokenut hirveitä tapauksia. Nuorempana, ennen kohdunpoistoa, kärsin pahasta endometrioosista. Kohdun limakalvon sirotesairaus aiheutti kovaa kipua ja olin kolme kertaa leikkauksessa. Olin vasta 20 -vuotias, kun yliopistosairaalan johtava gynekologi, mies, teki sisätutkimusta. Viiltävä kipu oli niin kova, että hypähdin tutkimuspöydällä. Lääkärin kommentti “Älä siinä hypi, antaa olla, jos et kerran halua”, oli musertava. Lamaannuin täysin. Lääkäri lähti huoneesta ja jäin kaksin sairaanhoitajan kanssa. Hoitaja katsoi minua säälivästi ja sanoi “Älä välitä, hän on aina tuollainen.” Itkin koko matkan kotiin. Sen jälkeen en ole koskaan valinnut miestä gynekologikseni. Nyt minulla on omaa sukupuoltani edustava lääkäri, joka tietää ja tuntee, mitä nainen on, ja kuinka herkkä tutkimustilanne saattaa olla. Hän tuntee historiani, kasvaimen kohdussa, kolme raskautta ja synnytystä, nykyisen menopaussin vaiheet. Luottonainen, jolta saa aina avun ja vastauksia.
Seuraavana listalla on psykoterapeuttini, joka on kestänyt minua 12 vuotta. Hän on kirjaimellisesti hengenpelastajani. Hän on turvani kaksisuuntaisen mielialahäiriön heitellessä ylös ja varsinkin alas. Olin vielä psykiatrisessa sairaalassa, kun minulle kerrottiin, että joudun hankkimaan terapeuttini ulkomaailmassa omin avuin. En edes tiennyt, millaisia terapiavaihtoehtoja oli. Siinä tilassa piti siis vielä valita suuntaus ja sen mukainen terapeutti. Soitin varmaan viidellekymmenelle ihmiselle. Ensimmäinen kokeilu epäonnistui täysin, eikä seuraavakaan tuntunut omalta. Mutta sitten soitin puhelun, joka muutti kaiken. Valintaperusteena oli lopulta naisen ääni, rauhallinen, sointuva ja varma. Tajusin heti ensi kerrasta, että olin osunut kultasuoneen. Hän tietää minusta kaiken, jopa sen, mitä en itse vielä tiedä. Hän pitää huolta siitä, etten kompastu arjessani synkkiin ajatuksiin tai kohoa liian korkealle pää pilvissä. Luotan häneen kuin kallioon.
Koska kärsin vielä aivoinfarktin jälkioireista, luottonaisiani ovat myös neurologini, psykiatrini, neuropsykologini, fysioterapeuttini, puheterapeuttini ja toimintaterapeuttini ja koko Laakson sairaalan henkilökunta, josta voitto-osa on naisia. Olen iloinen veronmaksaja. Ilman erikoissairaanhoitoa ja kuntoutusta en tässä paljon kirjoittelisi. Vielä viime keväänä en saanut ulos yhtä kokonaista kirjoitettua lausetta lepäämättä välillä. Olen vieläkin väsynyt, ja tämän postauksen kirjoittamiseen meni kaksi päivää. Joskus hukkaan sanoja tai kädet tärisevät niin, että on vaikea kirjoittaa. Mutta olen silti edistynyt huimasti lähtötilanteeseen verrattuna.
Olen vaihtanut kampaajaa monet kerrat. Joskus vain kemia ei toimi tai en osaa kuvailla, mitä tahdon. Ja kampaajan tehtävä olisi myös ehdottaa uutta. Minulla on nyt kampaaja sekä täällä Firenzessä että Helsingissä. Löysin Firenzestä kampaamon, joka on erikoistunut skandinaavisiin, vaaleisiin ja hentoihin hiuksiin. I Love Blond (ei sponsoroitu!) -kampaamossa käyvät monet alueella asuvat suomalaiset. Muut firenzeläiset kampaamot polttavat usein hennot pohjoisten naisten hiukset. Oman kampaamoni hiusmuotoilijat tuntevat kemialliset reaktiot unissaankin ja kertoivat, että monet italialaisnaiset haaveilevat meidän vaaleista hiuksistamme. Se jää pääsääntöisesti 😉 vain haaveeksi. Hiukset ovat vaalennuksen jäljiltä korkeintaan ruskeita. Mutta vieläkin tärkeämpää kampaajalla on kommunikaatio. Hyvä kampaaja osaa lukea asiakasta ja tietää kysymättäkin, haluaako tämä olla hiljaa vai jutella. Luottokampaajalle kerrotaan omista haasteista ja haaveista, resepteistä ja matkoista, eroista ja rakkauksista, lapsista, työstä – lista on loputon. Joskus ihmettelen, miten he kestävät kaiken tuon sen lisäksi, että tekevät luomistyötään. Uskomatonta porukkaa!
Maskeeraajat ovat myös luottonaisiani. Tarvitsen ammattimeikkaajaa ja -kampaajaa joko itse tekemiini haastatteluihin haastateltavaa ja kuvia varten, tai joidenkin omien kuvieni ottamiseen. En ole kovin hyvä meikkaamaan ja vielä surkeampi laittamaan hiuksiani. Olin pitkään televisiossa töissä, eikä kameran eteen voinut mennä näyttämään zombielta. Valot syövät nimittäin kaiken värin, ja olokin tuntuu alastomalta. Lisäksi ihana maskeeraaja rauhoittaa kiihtyneen mielen ja tilanteen. Naistenlehdissä on sama asia. On mukavaa olla itsensä paras versio. Kauneus on sekä oma käsitys kauneudesta että väistämättömästi ympäröivän kulttuurin painetta. Siinä kohtaa tunnen paineen.
Kun tein Ylen Aamu-tv:tä, työpäivämme alkoi klo 03.30 aamuyöllä, kun monet vasta könysivät yökerhon kautta kotiin. Lähetys alkoi klo 6. Ihaninta oli löytää taksinkuljettaja, joka ei puhunut työmatkallani mitään. Usein kuitenkin kuljettajan kuultua osoitteen, hän alkoi paasata tv-maksuista ja Ylen puolueellisuudesta mukaan lukien huonot toimittajat. Sitä ei olisi jaksanut millään. Kun löysin kuljettajaksi naisen, joka ymmärsi hiljaisuuden tarpeeni, pyysin häntä aina kuin se oli mahdollista.
Lukioaikoina olin töissä kenkäkaupassa. Se oli kova koulu asiakaspalvelijana. Ehkä ihan ensimmäisenä ei tule mieleen kenkäkauppias luottonaisena, mutta minulle hän on sitä. Kärsin plantaarifaskiitista molemmissa jaloissa. Se on jalkapohjan jännekalvon tulehdus, ja äityy huonoista kengistä kamalaksi. Käyn aina samassa kenkäkaupassa Helsingissä, ja saan mukaani sopivat popot. Hän tietää täsmälleen, mitä tarvitsen.
On monia muitakin ammattiini liittyviä luottonaisia, usein elämäntilanteesta riippuen. Valokuvaaja on yksi tärkeimmistä. On vaikeaa rentoutua uuden kuvaajan edessä, mutta muutaman kanssa homma on hauskaa leikkiä myös lasten kanssa, vaikka otettaessa jouluista korttikuvaa suvulle ja ystäville. Luottokuvaaja työtilanteissa on myös täysin korvaamaton, sekä tv-maailmassa että lehdissä. Hän saa kuvattavan rentoutumaan, antaa selkeitä ohjeita ja luo oikean ilmapiirin. Kaikkein tärkeintä on saada ihminen tuntemaan, että hän voi turvallisesti olla oma itsensä. Luottonaiselle ei tarvitse koskaan esittää mitään. Hän näkee ihmisen kuoren sisällä ja kuvaa sisimmän.
Kiitos kaikille teille, Outi, Paula, Viivi, Siri, Mervi, Heidit, Zoe, Anniina ja kaikki elämäni varrella tapaamani luottonaiset!
Ketkä ovat sinun ammattimaisia luottonaisiasi?
