Puran viidettä kertaa neljää riviä neuletyöstä, jossa joka rivillä on 140 silmukkaa. Olen pudottanut taas muutaman, enkä saa tällä kertaa kaivettua niitä takaisin edes virkkuukoukulla. Sain aivoinfarktin hieman yli vuosi sitten, ja edistystä on tapahtunut huimasti. En enää tarvitse rollaattoria tai keppiä, ja pystyn kävelemään pitkiä matkoja. Osaan kirjoittaa, vaikka se sujuukin hitaammin kuin ennen. Luvut ja laskeminen ovat vaikeita, unohdan kaiken matematiikkaan liittyvän silmänräpäyksessä. Kädet tärisevät, etenkin vasen, ja koko kroppa tuntuu ylipäätään viettävän vasemmalle. En myöskään aina huomaa vasemmalla olevia asioita, ja törmäilen siksi ovenkarmeihin ja huonekaluihin.
Mutta on yksi, huiman hieno tapa herätellä ja muovata aivoja, löytää hermotuksille uusia väyliä ja tuntea onnistumisen iloa. Käsityöt. Jo Laakson sairaalan kuntoutusosastolla yritin muistella, miten isoäidin neliöitä virkataan ja väkersin niitä iltaisin veren maku suussa. Minähän en tänne jää homehtumaan, ajattelin. Toimintaterapeutti, neuropsykologi ja lääkäri taputtivat käsiään. He sanoivat, että aivojen suorituskyky kohenee, kun haastat itseäsi tekemään ihan mitä tahansa käsilläsi: neulomaan, nikkaroimaan tai leipomaan. Aivot tavallaan heräävät ideoidessaan ja ratkoessaan pulmia. Käsityöt myös rauhoittavat ja auttavat palautumaan.
Nyt on se aika vuodesta, kun aloitan neulomisen, jota myös kutomiseksi sanotaan. Käytän itse neuloa -termiä. Sormeilen lankoja ja mietin, mitä niistä tekisi. Ystäväni Heidi on neulesuunnittelija, ja hänellä on minulle aina hienoja malleja tehtäväksi. En jaksa tai osaa vielä kovin paljon, vaikka tavallisesti olen aloittanut sukkatehtailun syyskuussa, jotta kaikki parit ehtivät joulupukin mukaan. Tunnustelen erilaisia lankoja, sataprosenttista karheaa villaa, merinovillaa, akryyliä, bambua. Nyt käsilläni on kashmirlanka, joka on kuin neuloisi pehmeää pilveä. Nordic Yarn on suomalaistaustainen yritys, jonka lankoihin käytetty kashmirvilla on korkealla Aasian vuoristoissa elävästä kašmirvuohesta saatavaa hienolaatuista villaa, kulkeutui suuremmissa määrin, mistä se kulkeutui englantilaisten mukana Eurooppaan.
Ihmisen sormissa, kuten huulissa on eniten kosketuksen aistivia reseptoreja. Valtava määrä tietoa kulkee sormien tuntoaistinsoluista aivoihin. Kokeilen rauhallisesti jokaista lankaa, luon silmukoita ja mietin, mikä sopisi villapuseroon. Pulssi hidastuu ja autonominen hermosto rauhoittuu.
Mutta millaisen villapaidan sitten tekisi? Aivoissa alkaa kehittyä villejä ideoita ja haaveilua, jotka kehittävät luovaa ja abstraktia ajattelua. Neuleen muodot alkavat rakentua mielikuvina. Heidillä on kaunis Simonetta-niminen malli, jossa on puhvihihat, ja se istuu naisellisesti vyötäröllä. Simonetta oli renessanssiajan taitelija Botticellin luottomalli, jota voi ihailla muun muassa teoksissa Venuksen synty ja Primavera. Hänen mukaansa nimetty villapaita sopii hyvin tänne Firenzen syksyyn neulottavaksi. Neulesuunnittelija, tässä tapauksessa Heidi, toteuttaa erityistä inhimillistä alykkyyttä. Vaihtoehdot ovat olemassa aivoissa mielikuvina, vain tekemistä vaille valmiina. Hän hahmottaa mallin piirroksena tai selittää sitä sanallisesti. Ideoinnin jälkeen hän suunnittelee työjärjestyksen. Silloin on hereillä erityisesti otsalohko eli aivoja ohjaava alue. On pidettävä mielessä sekä kokonaisuus että yksityiskohdat. Ja kun työn aloittaa, on siirryttävä kaksiulotteisesta suunnitelmasta kolmiulotteiseen toteutukseen. Aivot niksahtavat taas uuteen asentoon.
Tunnen paistetun silakan ja syysomenoiden tuoksun mummin keittiössä, muistan hänen monimutkaiset virkatut liinansa ja kaikki ne kymmenet neulepuserot, joita siskoni ja minä saimme. Ne ovat tallella, ja myös seuraava sukupolvi on pukeutunut niihin.
Neulominen on minulle sekä kuntoutusta että mielen terapiaa. Suuri osa aivokuoren pinta-alasta sähköistyy, kun neulon. Aivojen tunto-, liike- ja näköalueilla tapahtuu. Konkreettinen tekeminen kehittää motorisia taitoja ja silmän ja käden yhteistyötä. Helppoa tasoneulosta tehdessä ei oikeastaan edes tarvitse katsoa työhön, tekeminen on automaattista.
Välillä alkaa kuitenkin usko loppua. Tämä ei tule ikinä valmiiksi, tuskailen. Tai joskus kuvio on liian vaikea. Aivojen erittämä hormoni, dopamiini, auttaa minua kuitenkin jatkamaan antamalla sopivan buustin hankalaan paikkaan. Ja tekemään oppii vain tekemällä. Pulmien ratkominen kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja sinnikkyyttä. Onneksi samalla sohvalla istuu kuitenkin Heidi, joka näyttää kädestä pitäen, kuinka tehdään. Turhaudun helposti, kun ennen helppo kantapää tai kuvioneule ei onnistukaan. Nyt käsityö kehittää virheiden sietokykyä ja auttaa säätelemään tunteita. No olkoon, puretaan sitten ja tehdään uudelleen. Kun onnistun, lävitseni hulahtaa mielihyvähormoni endorfiini.
Työ on vihdoin valmis ja langat päätelty! Huokaisen syvään ja aivojen palkkiojärjestelmä aktivoituu. Serotoniini ja endorfiini tuottavat onnen elämyksiä, ja kun puen pehmeän paidan ylleni ja se koskee paljasta ihoani, vapautuu hellyyshormoni oksitosiinia. Halaan Heidiä ja onnittelen itseäni viikkojen urakasta.
Nyt puikot, koukut, langat ja kangaspuut esiin! Tutkimusten mukaan käsityöt virkistävät koko hermojärjestelmää. Ne ehkäisevät stressiin liittyviä sairauksia ja laskevat riskiä sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin. Käsityö rauhoittaa ja rentouttaa kiireistä ja hermostunutta. Tekeminen helpottaa masentunutta ja parantavat keskittymiskykyä. Itse pääsen usein jopa flow-tilaan, jolloin aika tuntuu katoavan. Nyt vielä jouduin todellakin keskittymään Simonettan luomiseen, mutta hiljaa hyvä tulee. Aivot muovautuvat koko ajan.
Terveiset Laakson sairaalan neurologiselle kuntoutusosastolle, olette ihania, enkä ikinä unohda sitä työtä, jonka teitte hyväkseni. Jos satutte löytämään tv-huoneen sohvan välistä pari isoäidin neliötä, käyttäkää vaikka kahvimukin alusena.
Kiitollisena
Päivi
