Heidillä on punaiset villasukat ja mustat legginsit. Mustassa villapaidassa on valkoisia sydämiä. Vaaleat, pitkät hiukset on yleensä kiharrettu taidokkaasti, mutta nyt ne ovat sykeröllä päälaella. Hänen vasen kätensä on nyt poissa aktiivisesta käytöstä, sillä sen päällä makaa nukkuva kissa. Oikea käsi naputtaa tietokoneen näppäimistöllä. Hän on valokuvaaja ja muokkaa kuviaan koneen näytöllä. Lojumme kaikki kolme sohvalla vierekkäin. Italiassa on jo syksy. Täällä Firenzessä viileys ja Arno-joen kosteus kaivautuvat luihin ja ytimiin. Siksi villasukat.
Ihan heti ei arvaisi, että hän on enkeli. Enkelit eivät kai yleensä juo proseccoa ja syö suklaata, vaikka mistä minä tiedän. Ehkä ne kulkevatkin kymmenen sentin koroissa ja pukeutuvat kellomekkoihin. Pääasia, että suojelutyö ei kärsi. Vähän se tuntuu riistolta, että hommia täytyy tehdä vuorokauden ympäri. Ehkä enkelten työehtosopimuksessa ei ole määritelty työaikoja. Isä Meidän on ollut tässä kohtaa turhan ankara. Enkelten hikipaja on kova paikka.
Olen kohdannut elämäni varrella monia enkeleitä. Ystäviä, jotka ovat kulkeneet mukana pitkän matkan, lyhyitä tuttavuuksia, ja täysin tuntemattomia ihmisiä, joista on ollut juuri oikealla hetkellä suuri apu tai ilo.
Terttu, joka istui viereeni ihka ensimmäisenä koulupäivänä, oli lapsuuteni sydänystävä. Muistan kesäyön, jolloin hänen isänsä ajoi hämyisellä moottoritiellä Helsingistä kotiin Tampereelle ja Terttu piti kädestäni kiinni takapenkillä. Meitä kymmenvuotiaita jännitti kova vauhti, vaikka olimme juuri viettäneet hurjan illan Linnanmäellä kaikissa mahdollisissa laitteissa. Muistan salapoliisikerhomme ja sen, kuinka lukioaikaan hiukan vieraannuimme toisistamme. Ja muistan, kuinka vuosia myöhemmin hänen äitinsä esitteli minulle lapsenlapsensa, pienen ihmisalun, joka oli tullut kesken luokkakokouksen äitinsä rinnalle. Ajattelen sinua, lapsuudenystävääni, kävelemässä Budapestin kaduilla, uudessa kotikaupungissasi.
Puhelin soi. Arastelin vastaamista, en tuntenut numeroa. Olin juuri eronnut, ja eroa reposteltiin lehdissä ja minulta pyydettiin haastetteluja. Vastasin varovasti. Se oli Kristiina, ystäväni musiikkiluokalta. Kävimme samaa koulua aina ylioppilaiksi asti. Kristiina halusi tietää, miten voin. Hän kysyi, tarvitsenko huonekaluja ja ottaisinko myös hänen flyygelinsä kotihoitoon määräämättömäksi ajaksi. Hän oli hiljattain mennyt naimisiin ja nyt pariskunnalla oli kaksi samanlaista soitinta. Hän tiesi, että jonkinlainen piano olisi minulle tärkeä. Purin oloani musiikkiin. Sen samaisen flyygelin alla olimme leikkineet monet kotileikit ja sen äärellä opetelleet soittotaitoja. Oma, kahden kodin väliä kulkeva nuorimmaiseni perusti soittimen suojaan barbikodin. Kristiina, ajattelen sinua ikuisesti enkelinäni.
Muistan, miltä märkä asvaltti tuoksui, kun tapasin Riitan yläasteen pihalla. Olimme miltei erottamattomat ensimmäisestä koulupäivästä lähtien. Teinikalenteri täyttyi oppitunneilla lähetetyistä lappusista. Neljätoistavuotiaina kävimme ostamassa tupakka-askit Hämeenpuiston kioskista, jonka täti ei pitänyt niin tarkkaa kirjaa siitä, olivatko asiakkaat lapsia vai aikuisia. Ja jos ei ollut rahaa, hän myi savukkeita myös yksittäin. Kiipesimme Näsinkalliolla opettelemaan polttamista ja tuijottelimme pahoinvoinnin lomassa kauas järvelle. Olisi ollut tosi noloa mennä välitunnilla toisten tupakoitsijoiden seuraan Aleksanterin kirkon taakse, jos ei olisi osannut edes pidellä savuketta oikein.
Riitan kanssa itkimme myös ensimmäiset sydänsurut ja haaveilimme tulevaisuudesta. Istuimme Tampereen Työväen Teatterin rappupaikoilla ja Riitta kuiskasi seisovansa vielä joskus samalla näyttämöllä. Minä vastasin olevani se, joka sitten kirjoittaa siitä. Nyt hän on ollut näyttelijänä jo yli kolmekymmentä vuotta. Ja istun nykyään Turun Kaupunginteatterin permannolla sydän pakahtuen ylpeydestä ja kiitollisena ystävyydestämme. Kun taas tulee juhannus, vietämme sitä jälleen yhdessä perheidemme kanssa, kertaamme elämäämme, nauramme ja kyynelehdimme. Riitta, en tiedä miten, mutta sinulla on kuudes aisti. Se johtuu varmaankin enkelitehtävästäsi. Osaat soittaa aina juuri silloin, kun minulla on vaikeinta ja haluan vain kadota. Olet minulle rakas.
Elina, kun kuulin sinun laulavan ensi kertaa rippikoulun leirinuotiolla, ajattelin, että nyt on taivaan parhaan enkelikuoron paras laulaja laskeutunut maan päälle. En ollut uskoa korviani. Siro, kaunis vaalea tyttö on ollut ja on minulle hyvin läheinen ja tärkeä. Hän on herkkä, hyvin syvästi tunteva ihminen, lahjakas kirjailja ja muusikko. Kun minulla on jokin tarkkaan pohdittava asia ja tunnen olevani solmussa, Elina auttaa. Hän on looginen, osaa analysoida ja tarkentaa. Elina tietää aina, mitä tehdä tai sanoa. Hän ei pelkää olla suora ja haastaa ajatteluani, vaikka se välillä tuntuisikin minusta kipeältä. Elina on totuudellinen. Kiitos siitä, että kuljet rinnallani. En olisi sama ihminen ilman sinua.
Sonja, olet ollut enkelinäni aina Jyväskylän yliopiston pääovilta, kun kiskoimme sitä auki kiirehtiessämme Opettajankoulutuslaitoksen ensimmäiselle luennolle. Minulla ei ollut asuntoa, ja bunkkasin väliaikaisesti milloin missäkin. Sonja kertoi kymmenen tytön kommuunista keskellä kaupunkia. Siellä olisi huone vapaana. Niin meistä kaikista tuli siskoksia. Kerrankin, kun tulimme joululomalta takaisin, lämmitys oli rikkoutunut paukkupakkasilla. Kannoimme patjat siihen huoneeseen, jossa oli takka, ja nukuimme vieri vieressä. Monet meistä ovat kadottaneet yhteyden, mutta Sonja elää mukanani vieläkin kaikissa tärkeissä ja vähemmän tärkeissä käänteissä. Hän esitteli minut ensimmäiselle miehelleni. Ja hieman myöhemmin esittelin Sonjalle hänen tulevan aviomiehensä. Sonja lohdutti ja tuki minua, kun avioliittoni oli päättymässä, enkä voinut aina nukkua kotona esikoiseni kanssa. Kummitäti Sonjan ovi oli aina auki, ja hänen musta huumorinsa auttoi monen vaikean hetken yli. Sonja oli todistajana, kun toinen liittoni solmittiin.
Kadotimme toisemme vuosiksi. Elämä vei eri suuntiin, ja välillä Sonja perheineen asui ulkomailla. Vuosien erolla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, kun tapasimme uudelleen. Enkelin vaistolla hänkin osasi ottaa yhteyttä, kun jouduin sairaalaan syvän masennuksen kourissa. Enkelin, joka kiroili kuin tukkijätkä ja osasi löytää minut sairauden alta. Muutama vuosi sitten Sonja sairastui itse vakavasti. En koskaan näyttänyt hänelle, miten huolissani olin. Rukoilin ensi kertaa pitkään aikaan. Nyt kaikki on hyvin, ja olen siitä äärettömän kiitollinen.
Marja, en osaa kuvitella uskollisempaa, hauskempaa, iloisempaa ja järkevämpää ystävää. Olet ollut pakkaamassa ja purkamassa laatikoitani lukemattomissa muutoissa, olemme kuunnelleet toistemme surut ja ilot. Olet löytänyt aina oikeat lohdutuksen ja toivon sanat. Meillä on ollut julmetun hauskaa ja haikeaa. Muistan sen huolen, kun kummipoikani oli niin pieni keskonen, että mahtui kämmenelle, ja sen helpotuksen, kun pojasta kasvoi roteva saksofonisti. Keuhkot kestivät. Marja tuntee salaisuuteni ja pelkoni. Puhelumme ovat pitkiä ja tapaamisemme aina odotettuja. Myös Marjalla on enkeliaisti, joka ei koskaan erehdy. Hän keittää maailman parasta kasvis- ja kanakeittoa, joka saa surkeimmankin päivän paistamaan. Hän on mestari auttamaan arjessa ja soittaa ovikelloa kattila kädessä, kun sitä kipeimmin tarvitsee. Nyt odotan kovasti, että hän tulisi poikansa kanssa Firenzeen kyläilemään. Mutta sen päättää koronatilanne.
Diana, olemme kävelleet kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä puhuen halki lapsuuden kipeitä muistoja. On asioita, joita ei tarvitse selittää. On asioita, jotka vain sinä tiedät ja tunnet. Pienet poikamme ystävystyivät jo päiväkodissa, ja me heidän mukanaan. Olet lämmin, uskollinen ja herkkä. Olet selviytyjä, rohkea ja oikeudenmukainen. Muistan monet Ruotsin-matkamme, kun söimme itsemme tainnoksiin laivan messissä, työntekijöiden ruokalassa, jossa äitisi oli emäntänä. Olemme edelleen yhteydessä, vaikkemme enää asu samalla paikkakunnalla. Diana, du är min ängel och viktig för mig.
Taina, sinun kauttasi löysin uudelleen maailman, joka oli ollut hukassa kauan. Sen taivasten valtakunnan, josta enkelit tulevat. Kuljet kanssani polkua, jolta en haluaisi poiketa, vaikka oikotiet ja toisten polkujen jännittävät mutkat kiinnostaisivat kovasti. Et halua minun kärsivän, vaan vakuutat kerta toisensa jälkeen, että saan kulkea rauhassa ja suojeluksessa. Olet kokenut paljon, ja osaat jakaa ymmärrystäsi myös muille. Kunnioitan sinua ja voimaasi.
Kuulen enkelin siipien havinaa myös muualla. Monet työtoverit, jotka ovat pelastaneet kiipelistä, inspiroineet tai joiden kanssa on ollut helppoa työskennellä, vanhat koulutoverit, jotka saattavat pistäytyä kahville ja joille ei tarvitse eikä voi esittää yhtään mitään. Naapurit kotikylässäni Suomessa. Omaiset ja läheiset, joiden välillä rakkaus tuntuu joka hetki. Ja se kirjaimellisesti taivaan enkeli, sairaanhoitaja, joka istui vieressäni, kun sain lennolla aivoinfarktin. Hän pelasti henkeni.
Haluaisin kasvattaa siivet myös itselleni ja olla tärkeä niille, jotka sitä toivovat. Enkelitkin tarvitsevat rakkautta, työ on kovaa ja joskus arvaamatonta. Nekin haluavat iloita, helpottua ja olla ylpeitä työstään.
Muistan lapsuudestani taulun sänkyni yläpuolella. Pieni tyttö ja poika kävelevät käsi kädessä heikolta näyttävällä sillalla syvän rotkon yllä. Heidän takanaan leijuu kaunis enkeli suojelevat siivet avoinna. Kiitän teitä kaikkia, jotka olette auttaneet monien rotkojen yli.
Rakastaen Päivi
Ketkä ovat sinun enkeleitäsi? Miten olet heidät tavannut ja kuinka sinua on suojeltu? Kirjoita kommenttisi, kohta saamme kokoon enkelikuoron! Olen ajatellut järjestää keväällä juhlat enkeleilleni, miten sinä kiittäisit omiasi?
