Yhden naisen naistenlehti
You Are Reading
Mamma mia näitä miehiä!
0
Matka

Mamma mia näitä miehiä!

Tuskin lentokoneen pyörät ovat koskettaneet Italian maaperää, kun ensimmäinen paikallinen miesoletettu on pyytämässä aperitiiville, tai illalliselle ja metsästämässä puhelinnumeoa. Pohjoismaiselle tiettyä etäisyyttä vaalivalle naiselle tilanteet ovat ahdistavia. En osaa suhtautua ehdotuksiin kevyesti naurahtaen ja vain jatkaa eteenpäin ryhti suorana. Se vaatii harjoittelua. Murhaavan katseen olen jo opetellut, ja se on käytössä todella häiritsevissä tapauksissa. Osaan myös nostaa käteni torjuvaan asentoon. Nämä ovat kyllä hankalia tyyppejä, sillä moni lähtee vielä seuraamaan. Silloin on syytä kääntyä ympäri ja lausua muutama valikoitu sana suomeksi. Toimii. Deittikulttuuri on toinen asia. Ystävättäreni Heidi, joka on asunut Firenzessä jo pari vuotta, on oppinut maan tavat.

Kuva: Heidi Niemi

Kiinnostunut mies kutsuu ensimmäisenä aperitiiveille, ei kahville kuten Tinder-Suomessa. Kahdeksan maissa illalla nautittava prosecco tai vaikka Aperol Spritz on sopiva hetki tunnustella hieman mahdollista kipinää ja tutustua lähemmin. Jos kiinnostus syvenee, mies kysyy, minne jatkettaisiin illalliselle? Muussa tapauksessa treffit jäävät ensi juomiin.

Lounas tai kahvittelu on arkisempi tilanne, mutta myös haastava. Vähän pidemmälle edenneeseen suhteeseen yhdistyy italialaisten intohimo, joka on ruoka ja kahvi. Niistä on hyvä osata keskustella, jopa kiistellä. Itse jouduin kerran kolmantena pyöränä jopa kunnon riitaan, kun ystäväni treffikumppani mollasi pohjoismaista barbaarista ruokaa ja syömätapoja. Riita ei tarkoita välien katkeamista, se on täällä suorastaan piristävä hetki arjen keskellä. Ja italialainen mies osaa kyllä arvostaa naista, joka pitää puolensa. Piste Suomelle!

Kuva: Heidi Niemi

Ruokaan yhdistyy vielä yksi intohimo, seksi. Myös siitä, sen laadusta ja merkityksestä suhteessa voidaan keskustella ihan häpeilemättä, jopa isommassa seurueessa. Eikä illallinen mitenkään välttämättä johda yhteiseen sänkyyn. Mies kyllä yrittää viimeiseen asti. Jos näin pohjoismaisittain ajattelee, kyse on oikeastaan vastenmielisestä naisen asemoinnista linjalle madonna – huono nainen. Miehiä ei tietenkään jaotella hyviin ja epäilyttäviin sänkykumppaniensa määrän perusteella. Mutta naiset ovat monen miehen mielestä joko niitä, joiden kanssa mennään naimisiin tai niitä, jotka halutaan vain petikavereiksi. Pohjoismainen tasa-arvo ei toteudu parisuhteessa, eikä varsinkaan sen alussa. Oli ajatus tai tilanne mikä hyvänsä, nainen ei maksa aterioistaan. Se olisi loukkaus miehelle. Hänellä on kyllä varaa ruokkia naisensa! Siskot, ei kannata edes yrittää. Maassa maan tavalla. Mutta jälkiruoka tarkoittaa onneksi todella jälkiruokaa, joka syödään pöydässä. Se ei ole vitsailun paikka.

No, jos jälkiruuan jälkiruokaa on kuitenkin menty nauttimaan yhteisestä sopimuksesta yhteiseen sänkyyn asti, ollaan yleensä naisen asunnolla. Sihen on syy, joka selviää naiselle vasta myöhemmin. Hyvä mies osaa kuitenkin löytää keittiön ja siellä kahvikoneen, ja tuo naiselleen aamukahvin. Se on oikeastaan mittari sille, onko kyseessä yksittäistapaus vai mahdollinen pidemmän ajan sitoumus. Mutta hääkellojen kumu alkaa kuulua vasta kun mies on vienyt tyttöystävänsä tapaamaan maailman tärkeimmän ihmisen – mamman.

Ja tässä vaiheessa viimeistään paljastuu, että pian nelikymppinen mies asuu yhä mamman luona, jossa palvelu pelaa ensiluokkaisesti. Viimeisin riitani italialaisen miehen kanssa koski sitä, että suomalaiset naiset (siis hänen tyttöystävänsä Heidi ja minä) olemme laiskoja, kun emme imuroi ja pese lattioita joka ikinen päivä, emmekä edes tee aina ruokaa kotona. Jos kulman trattorian pizza tai muu annos maksaa neljä euroa, mitä järkeä on kokata kaksi tuntia huonomman lopputuloksen saamiseksi? Miehestä tämä oli vielä selkeämpi osoitus barbariasta, joka yhä vallitsee Pohjois-Euroopassa. Iskin takaisin kysymällä, mitä hän tekee kotona? No joskus ruokaa. Niinpä. Mamma tai vaimo hoitaa.

Siis tarkista ajoissa jo aperitiivilla, osaako deittisi pestä paitansa ja lattiansa ihan itse – ja onko hän oikeastaan naimisissa? Kysy heti sillä ensimmäisellä kahvilla. Jos hän on varattu, kiitä kahvista ja kävele pois. Jos mies on vapaa, mutta kuulet ensi keskustelussa kuvauksia mamman ruuanlaittotaidoista, ala juosta.

Päivi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *