Italia, mi amore

Aika ennen koronaa tuntuu kaukaiselta. Mutta tulee päivä, jolloin jälleen voi syödä käsintehtyä jäätelöä roomalaisella sivukujalla ja vaellella Toscanan kukkuloilla, viiniköynnösten ja oliivipuiden lomassa.

Viime kesä oli täynnä auringonpaistetta. Suomalainen, Firenzessä asuva ystäväni Heidi, jonka toimista kirjoitan esimerkiksi blogiartikkelissa ”Pehmeitä arvoja” ja minä seikkailimme milloin auttavasti kulkevalla autolla tai bussilla, milloin junalla ja milloin tuliterällä mustalla Maseratilla pitkin poikin Italian länsiosia. Maserati ei tosin ollut meidän, mutta siitä myöhemmin.

Lainasimme kaverin kaverin pikkuisen Fiat Pandan. Totta kai se sanoi sopimuksen irti, mutta apu löytyi kuinka ollakaan komealta herrasmieheltä, joka hoiti käden käänteessä autokorjaamon paikkaamaan vian melkein ilmaiseksi. Eräänä päivänä luin karttaa väärin – jälleen kerran- ja jouduimme ulos moottoritieltä väärästä liittymästä. Heidi poltti päreensä ensimmäisen kerran koko ystävyytemme aikana. Piti ajaa pieneen San Gimignanon kylään, mutta päädyimme Roomaan johtavalle tielle. Miten se olikaan, kaikki tiet johtavat…

No, päätimme sitten ajaa Roomaan. Löysin airbnb:stä alemajoituksen ja yövyimme aivan keskustassa hienoimman ostoskadun Corson varrella kuudellakympillä, Gucci, Versace, Armani, Prada… you name it, kaikkien upeat näyteikkunat olivat käsivarren etäisyydellä. Ilman ilmiömäistä säkää olisimme joutuneet pulittamaan vähintään 300€/yö upeasta majoituksestamme.

Kun kerran oltiin Roomaan asti tultu, jatkoimme Napolin ohi Pompeijiin. Mikä vaikuttava paikka! Tuntui kuin olisi astunut aikakoneeseen. Kodit, kiviset kadut, bordellit, ravintolat, mosaiikit – ja kaikki elävä hävisi muutamassa hetkessä Vesuvius-tulivuoren purkauksessa vuonna 79 laavan ja tuhkan alle.

 

Pompeijsta on kaivettu esiin vain osa, paljon on vielä tutkimatta.

Toisella eksymiskerralla päädyimme upealle, 1400-luvulta peräisin olevalle maatilalle, joka on toiminut majoitusbisneksessä vuodesta 1979 lähtien. La Selvan tila eteläisessä Toscanassa lähellä Sienaa ansaitsee aivan oman kirjoituksensa. Meidät otti vastaan tilan isäntä, joka ajelutti meitä Maseratillaan ympäri tiluksia niin, että välillä piti sulkea silmät. Moottori murisi ja auto otti mutkat kuin raiteilla. Pelottavaa, mutta ylellistä. Todennäköisesti once in a lifetime – elämys.

No, lepäsimme siis La Selvan 600-vuotisten kiviseinien suojeluksessa tuhansien viiniköynnösten, oliivipuiden, villisika- ja tryffelimetsien keskellä. Oliivisato oli juuri kypsynyt, joten pääsimme tilan isännän kanssa katsomaan, kuinka kaikkein korkealaatuisinta oliiviöljyä puristetaan. Mikä makuero kaupan sekoituksiin! Nykyään tilaan öljyä suoraan tuottajalta Italiasta. Eikä ole kallista.

www.pometti.com  www.fattoriadifugnano.com

 

Oliivit kerätään hellästi.

Firenzekin on oma lukunsa. Arno-joen rantoja hallitsi vuosisatoja rautakourin Medicien suku, johon kuului jopa kaksi erittäin vaikutusvaltaista paavia. Medicien ansiota on kuitenkin italialaisen taiteen säilyminen tuleville sukupolville. Medicit olivat mesenaatteja. taiteentuntijoita ja keräilijöitä. Monet kaupungin taidemuseot ovat täynnä heidän suojeluksessaan olleiden taiteilijoiden töitä aina Michelangelon teoksista asti.

Firenzeen palaan vielä uudelleen – kunhan saan käytyä kesäyliopiston italian kurssin ja korona on muisto vain!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *